Loppumatka ja kotiin palaamisen kummallisuus

Näin. Kotona Helsingissä taas. Meni niin kauheaa vauhtia neljä viikkoa taas, että melkein itkettää. Tai ei melkein itketä vaan itkettää. No ei nyt sentään. Kotielämän vauhtiin pääs taas puolen vuorokauden unilla, opinnäytetyön rumplaamisella ja Lisbetin tanssilattialla.

Mutta olipa tosiaan mukavaa aikaa. Viimeisiin viikkohin mahtui mm. Erasmuspirsmeitä Ranskan ja Tsekin teemalla kotimaansa opiskelijoiden tahtiin. Ranskan ihmeet pusersivat melkoiset herkkukestitykset alkupalapiirakoista kana-kermaperunapääruuan kautta jälkiruokaletuskoihin hillon kera. Ja viinin voitelemana tietenkin. Sitten vielä Ranska-aiheinen pantomiimitietovisa, jossa ikävä kyllä vastapuolella ollut belgialainen oli hieman liian näpsäkkä meidän suomalaispainoitteista kirahvit-joukkuetta vastaan. Hävittiin. Naapurin saksalaiset vanhukset, joiden parvekkeella oli todella, jopa satanistisen pelottava, täytetty korppi, hermostuivat metakasta. Mutta meno jatkui.

Tsekki-illan kunniaksi käytiin tsekkiläisessä ravintolassa syömässä svickovaa, joka oli nautaa kastikkeessa ja keitettyjä sämpylöitä sekä lisäkkeeksi cranberrymurskaa kirvoittamaan makuhermoja. Hyvää! Ravintolasta siirryttiin opiskelija-asunnolle pelaamaan juomapeli mahacekkiä (ei tietoa oikeinkirjoituksesta). Ideana kuitenkin heittää noppaa ja yritettää bluffata tiukan paikan tullen. Jos ei ollut hyvä nopanheittäjä eikä valehtelija, joutui sipaisemaan shotin. Minä olin todella huono molemmissa. Olipahan sekin oikein hauska ilta!

Olihan tuota sitten asuntolaporukan kanssa iltareissu kaupungilla, käytiin lääkisläisten juhlissa. Siellä ihmisiä oli kamalasti ja loppuillasta raivokkaan tanssahtelun jälkeen mulla paita painoltaan viisinkertaistunut tirisseen hien vuoksi. Ihmiset päästelivät vastenmielistyneitä älähdyksiä yrittäessään kyynerpäillään tyrkkiä ohi. Siitäs saivat.

Arkipäivätkin menivät hyvää tahtia. Kaupungilla tuli käveltyä. Välillä muutama museo, jotta suorittajaminäni saisi raksin piirustettua toteutettujen tehtävien listalle. Tulihan niitäkin sitten. Juutalaisuutta, natsismia, historiaa ja taidetta. Keskitysleiri Dachau muistutti ensivaikutelmaltaan hieman Siilinjärven seurakunnan leirikeskusta Ruokoniemeä, mutta kun paikan historiaan tutustui, niin eivät ne aktiviteeteiltään samanlaisia olleet. Kamalia juttuja siellä Dachaussa on tapahtunut, tietäkää ihmiset se!

Maha löysi matkalla ystävän, joka pikkuhiljaa alkoi vallata tilaa ruokapyramidista. Se oli currywurst, saatavilla melkein kaikissa Münchenin lukuisista pikaruokakojuista ja myymälöistä. Valkoisuus ei puolestaan ollut paikallisten tuotteiden laadun, tai ainakaan maun tae. Valko-olut oli liian makeaa. Valkoiset makkarat, Weisswurstit, löysivät tiensä lautaselleni kummalisten käänteiden kautta kaksi kertaa ja noita kumimaisia jauhopitkuloita en enää koskaan lautaselleni halua. Mutta kyllä minä ne molemmilla kerroilla söin. Makkarameiningistä vielä mainitsen makkarasalaatin, joka oli makkaraleikerullia etikassa lillumassa, päällä vähän kasviksia. Ei huippua sekään.

Siinä kait se oli pääpiirteissään München kuukaudessa. Oli siellä nähtävää ja koettavaa. Ja harmittihan se kun alkoi porukkaan sopeutua ja sitten pitikin lähteä. Nyt pitää selvitä kriisistä nimeltä koti. Joka toisaalta tuntuu nyt miellyttävänkin tilavalta ja sänky pehmeältä. Mikäpä tässä.