Näin. Kotona Helsingissä taas. Meni niin kauheaa vauhtia neljä viikkoa taas, että melkein itkettää. Tai ei melkein itketä vaan itkettää. No ei nyt sentään. Kotielämän vauhtiin pääs taas puolen vuorokauden unilla, opinnäytetyön rumplaamisella ja Lisbetin tanssilattialla.
Mutta olipa tosiaan mukavaa aikaa. Viimeisiin viikkohin mahtui mm. Erasmuspirsmeitä Ranskan ja Tsekin teemalla kotimaansa opiskelijoiden tahtiin. Ranskan ihmeet pusersivat melkoiset herkkukestitykset alkupalapiirakoista kana-kermaperunapääruuan kautta jälkiruokaletuskoihin hillon kera. Ja viinin voitelemana tietenkin. Sitten vielä Ranska-aiheinen pantomiimitietovisa, jossa ikävä kyllä vastapuolella ollut belgialainen oli hieman liian näpsäkkä meidän suomalaispainoitteista kirahvit-joukkuetta vastaan. Hävittiin. Naapurin saksalaiset vanhukset, joiden parvekkeella oli todella, jopa satanistisen pelottava, täytetty korppi, hermostuivat metakasta. Mutta meno jatkui.
Tsekki-illan kunniaksi käytiin tsekkiläisessä ravintolassa syömässä svickovaa, joka oli nautaa kastikkeessa ja keitettyjä sämpylöitä sekä lisäkkeeksi cranberrymurskaa kirvoittamaan makuhermoja. Hyvää! Ravintolasta siirryttiin opiskelija-asunnolle pelaamaan juomapeli mahacekkiä (ei tietoa oikeinkirjoituksesta). Ideana kuitenkin heittää noppaa ja yritettää bluffata tiukan paikan tullen. Jos ei ollut hyvä nopanheittäjä eikä valehtelija, joutui sipaisemaan shotin. Minä olin todella huono molemmissa. Olipahan sekin oikein hauska ilta!
Olihan tuota sitten asuntolaporukan kanssa iltareissu kaupungilla, käytiin lääkisläisten juhlissa. Siellä ihmisiä oli kamalasti ja loppuillasta raivokkaan tanssahtelun jälkeen mulla paita painoltaan viisinkertaistunut tirisseen hien vuoksi. Ihmiset päästelivät vastenmielistyneitä älähdyksiä yrittäessään kyynerpäillään tyrkkiä ohi. Siitäs saivat.
Arkipäivätkin menivät hyvää tahtia. Kaupungilla tuli käveltyä. Välillä muutama museo, jotta suorittajaminäni saisi raksin piirustettua toteutettujen tehtävien listalle. Tulihan niitäkin sitten. Juutalaisuutta, natsismia, historiaa ja taidetta. Keskitysleiri Dachau muistutti ensivaikutelmaltaan hieman Siilinjärven seurakunnan leirikeskusta Ruokoniemeä, mutta kun paikan historiaan tutustui, niin eivät ne aktiviteeteiltään samanlaisia olleet. Kamalia juttuja siellä Dachaussa on tapahtunut, tietäkää ihmiset se!
Maha löysi matkalla ystävän, joka pikkuhiljaa alkoi vallata tilaa ruokapyramidista. Se oli currywurst, saatavilla melkein kaikissa Münchenin lukuisista pikaruokakojuista ja myymälöistä. Valkoisuus ei puolestaan ollut paikallisten tuotteiden laadun, tai ainakaan maun tae. Valko-olut oli liian makeaa. Valkoiset makkarat, Weisswurstit, löysivät tiensä lautaselleni kummalisten käänteiden kautta kaksi kertaa ja noita kumimaisia jauhopitkuloita en enää koskaan lautaselleni halua. Mutta kyllä minä ne molemmilla kerroilla söin. Makkarameiningistä vielä mainitsen makkarasalaatin, joka oli makkaraleikerullia etikassa lillumassa, päällä vähän kasviksia. Ei huippua sekään.
Siinä kait se oli pääpiirteissään München kuukaudessa. Oli siellä nähtävää ja koettavaa. Ja harmittihan se kun alkoi porukkaan sopeutua ja sitten pitikin lähteä. Nyt pitää selvitä kriisistä nimeltä koti. Joka toisaalta tuntuu nyt miellyttävänkin tilavalta ja sänky pehmeältä. Mikäpä tässä.
tiistai 16. marraskuuta 2010
tiistai 2. marraskuuta 2010
ollaanhan täällä jo olut.. siis oltu.
Niin minäkin sitten rykäsin pari viikkoo sitten Müncheniin. Tyrkkäsin koulutöitä tuonnemmaks ja ajattelin tarttua mahdollisuuteen.
Tänne siis tulin kun tuo Ville lähti erasmukselleen ja minä ajattelin, että voisin siinä sivussa hyödyntää hyvää seuraa, halpaa majoitusta ja valmista ystäväpiiriä.
Kämppää kuvaisin sanalla kimppakämppä. Huoneita on seitsemän kahdessa kerroksessa ja virallisia asukkaita saman verran. Epävirallisten asukkaiden, joihin lasken itseni, kanssa laskettuna asukkaita on melkein tuplasti. Keittiö ja olohuone ovat kaikille yhteiset, vessat ja suihkut löytyvät molemmista kerroksista. Koko asujaimistokompleksi on uusi ja monirakennuksinen. Saksassa osataan tehdä opiskelija-asuntoloita. Harmillista on hieman kaukainen sijainti keskustasta, mutta metrolla tai ratikalla pääsee.
Tässä kämpässä asukkaita on liettuasta, espanjasta, meksikosta, jostain lähi-idän maista ja kiinasta. Kiinalaista tyttöä ei kukaan ole paljoa nähnytkään muuta kuin varjoina peileissä ja varovaisina oven avauksina. Kummitustarinasta ei kuitenkaan ilmeisesti ole kyse, vaan hieman hiljaisemmasta yksilöstä. Lähi-itäläiset viettävät yhteisöllisiä ruokaherkuttelujaan joka ilta. Liettuan Ivetan ja espanjan Pablon kanssa on vietetty enemmän aikaa. Meksikon poijjaat ovat kanssa mukavia. Kielenä englanti.
Elämä täällä on rentoa. Ville käy koululla ja minäkin olen osallistunut kaksi kertaa saksan kurssille. Saksan kielioppi on vieläkin haussa. Muuten saksaa ei ole tullut oikein harrastettua. Kun sanon Grüss Gott, ne sanoo hello. Päiväsaikoina olen käynyt vähän kaupunkia kiertämässä ja muutamassa museossa tutustumassa mm. Münchenin historiaan, ihmiseen ja luontoon ja eri maanosien muinaistaiteeseen. Sit käytiin Villen kanssa valtavassa Deutsches Museumissa, joka on opaskirjasen mukaan maailman suurin tekniikkamuseo. Olihan siellä nähtävää ja sieltä sain sen ikäkriisin kun kone arvioi mut naamaltani keski-ikäiseksi.
Mitäs sitten muuta. Erasmus-porukkaa kun on, niin onhan noita kekkereitä. Hauskaa on ollunna. Opiskelija-asuntoloiden yhteydessä taitaa olla säännönmukaisesti baari, jossa opiskelijat vuorollaan myyvät virvoikkeita huokeaan hintaan. Viranomaisten johtamaa alkoholivalvontaa ei siis ilmeisesti täällä päin ole juuri tai ollenkaan. Sen sijaan kuulopuheiden mukaan punaisia valoja päin käveleminen on poliisin ikuisessa tehovalvonnassa ja sakko räpsähtää jos sen tekee.
Viikonloppuna pistäydyttiin nuorison suosimalla baarialueella Kultfabrikissa. Hauska paikka valoineen ja ihmisineen. Ei meillä Suomessa tuollaisia ole. Ostettiin vitosen rannekkeet yhden baarin ovella, ja sillä olis pitänyt päästä joka paikkaan ilmaiseksi. Oikeasti sillä ei päässyt mihinkään minne yritettiin. Huijattiinko meitä vai mitä tapahtui?
Maanantai oli yleinen vapaapäivä, joten ranskalaisopiskelijat olivat suunnitellut porukkamatkaa Salzburgiin. Sinne sitten lähdettiin kimppalipulla kymmenen hengen porukassa. Täällä julkisen liikenteen hinnoittelu kannustaa ryhmämatkailuun, sillä yksittäislippu maksaa jotain 20e ja viiden hengen ryhmälippu yhteensä 30e. Salzburgissa kerettiin vähän kiertää vanhaa kaupunkia, käydä ravintelissa syömässä itävaltalaista ruokaa ja nähdä linna ja linnasta upeat maisemat. Mozartin museota tai kotia ei kierretty, mutta Mozartin markkina-arvon kaupungille kyllä huomasi. Pikkukaupat olivat kuugelimeriä ja aukiot, koulut ja kadut olivat nimeltään Mozartia.
Tänne siis tulin kun tuo Ville lähti erasmukselleen ja minä ajattelin, että voisin siinä sivussa hyödyntää hyvää seuraa, halpaa majoitusta ja valmista ystäväpiiriä.
Kämppää kuvaisin sanalla kimppakämppä. Huoneita on seitsemän kahdessa kerroksessa ja virallisia asukkaita saman verran. Epävirallisten asukkaiden, joihin lasken itseni, kanssa laskettuna asukkaita on melkein tuplasti. Keittiö ja olohuone ovat kaikille yhteiset, vessat ja suihkut löytyvät molemmista kerroksista. Koko asujaimistokompleksi on uusi ja monirakennuksinen. Saksassa osataan tehdä opiskelija-asuntoloita. Harmillista on hieman kaukainen sijainti keskustasta, mutta metrolla tai ratikalla pääsee.
Tässä kämpässä asukkaita on liettuasta, espanjasta, meksikosta, jostain lähi-idän maista ja kiinasta. Kiinalaista tyttöä ei kukaan ole paljoa nähnytkään muuta kuin varjoina peileissä ja varovaisina oven avauksina. Kummitustarinasta ei kuitenkaan ilmeisesti ole kyse, vaan hieman hiljaisemmasta yksilöstä. Lähi-itäläiset viettävät yhteisöllisiä ruokaherkuttelujaan joka ilta. Liettuan Ivetan ja espanjan Pablon kanssa on vietetty enemmän aikaa. Meksikon poijjaat ovat kanssa mukavia. Kielenä englanti.
Elämä täällä on rentoa. Ville käy koululla ja minäkin olen osallistunut kaksi kertaa saksan kurssille. Saksan kielioppi on vieläkin haussa. Muuten saksaa ei ole tullut oikein harrastettua. Kun sanon Grüss Gott, ne sanoo hello. Päiväsaikoina olen käynyt vähän kaupunkia kiertämässä ja muutamassa museossa tutustumassa mm. Münchenin historiaan, ihmiseen ja luontoon ja eri maanosien muinaistaiteeseen. Sit käytiin Villen kanssa valtavassa Deutsches Museumissa, joka on opaskirjasen mukaan maailman suurin tekniikkamuseo. Olihan siellä nähtävää ja sieltä sain sen ikäkriisin kun kone arvioi mut naamaltani keski-ikäiseksi.
Mitäs sitten muuta. Erasmus-porukkaa kun on, niin onhan noita kekkereitä. Hauskaa on ollunna. Opiskelija-asuntoloiden yhteydessä taitaa olla säännönmukaisesti baari, jossa opiskelijat vuorollaan myyvät virvoikkeita huokeaan hintaan. Viranomaisten johtamaa alkoholivalvontaa ei siis ilmeisesti täällä päin ole juuri tai ollenkaan. Sen sijaan kuulopuheiden mukaan punaisia valoja päin käveleminen on poliisin ikuisessa tehovalvonnassa ja sakko räpsähtää jos sen tekee.
Viikonloppuna pistäydyttiin nuorison suosimalla baarialueella Kultfabrikissa. Hauska paikka valoineen ja ihmisineen. Ei meillä Suomessa tuollaisia ole. Ostettiin vitosen rannekkeet yhden baarin ovella, ja sillä olis pitänyt päästä joka paikkaan ilmaiseksi. Oikeasti sillä ei päässyt mihinkään minne yritettiin. Huijattiinko meitä vai mitä tapahtui?
Maanantai oli yleinen vapaapäivä, joten ranskalaisopiskelijat olivat suunnitellut porukkamatkaa Salzburgiin. Sinne sitten lähdettiin kimppalipulla kymmenen hengen porukassa. Täällä julkisen liikenteen hinnoittelu kannustaa ryhmämatkailuun, sillä yksittäislippu maksaa jotain 20e ja viiden hengen ryhmälippu yhteensä 30e. Salzburgissa kerettiin vähän kiertää vanhaa kaupunkia, käydä ravintelissa syömässä itävaltalaista ruokaa ja nähdä linna ja linnasta upeat maisemat. Mozartin museota tai kotia ei kierretty, mutta Mozartin markkina-arvon kaupungille kyllä huomasi. Pikkukaupat olivat kuugelimeriä ja aukiot, koulut ja kadut olivat nimeltään Mozartia.
Tilaa:
Kommentit (Atom)